maanantai 21. tammikuuta 2013

Lomalla
Viikko oltiin puolison kanssa Egpytin Sharm el Sheikissä lomalla. Eipä sitä yhdessä ollakkaan kotimaan ulkopuolella paljon lomailtu. Mutta, 30 vuoden yhteiselon kokemuksella ei ollu jännitteitä. On toisen tavat jo oppinut tuntemaan.
Viikko aivan erilaisessa ympäristössä meni mukavasti. Sää ei ollut siellä mikään kuuma. Tuulta ja viileyttä riitti. Mutta, keskipäivällä paistoi aurinko lämpimästi.
Retkiä tehtiin, levätiin ja syötiin hyvin. Siitä oli meidän loma tehty.
Kummatkin totesimme, että viikko on ihan riittävä. Mie varsinkin ole vähän huono lomailemaan kodin ulkopuolela montaa päivää. Yleensä yksi - kaksi yöseutua on ollut riittävä.
Tässä sitten kuva, mie ja Punainen meri :)
 Kuva: Meri ja mie.

Tänään sain niin hyviä uutisia, että se päihittää monet lomat ja monta monta muutakin asiaa. Kuusi vuotta on sairastumisestani syöpään ja tänään sain luvan jättää kontrollit taakse. Monta jännitystä on ollut matkan varrella. Eihän sitä koskaan tiedä mitä tulee. Mutta, nyt iloisin mielin eteenpäin elämässä. Olemalla kiitollinen ja nöyrä. Syöpä on sellainen sairaus joka ei "kunnioita" ennusteita eikä aina hyviäkään hoitoja.  Lähtötilanteeni ei ollut lohdullinen silloin aikanaan, mutta varmasti monet rukoukset ja hyvä hoito on kantaneet.
Nauttimaan aurinkoisista talvipäivistä...


torstai 27. joulukuuta 2012

Uudelle vuodelle

Päivä pitenee ja siirrytään vuodelle 2013. Hups, vaan miten nopsaan taas on vuosi vierähtänyt. Mietinkin, miten on mahdollista, että aika tuntuu menevän nopeampaan vuosi vuodelta, vaikka itse hidastuu?
Joulun aika on ollut meillä rauhaisaa. Kinkkua on enää palanen ja suklaarasioistakin taitaa olla enää "kuoret" jäljellä. Tästä on hyvä aloittaa härkäviikot.

Joululahjat oli hyvät ja terveyteen liittyvät :), parasta aikaa istun "piikkimaton" päällä ja veri kiertää...
Uudelta vuodelta toivon terveyttä, työtä, toimeentuloa ja lähimmäisen huomioimista. Eikös ne ole ne ihmisen perusasiat? Tätä toivoisin ihan jokaiselle ihmiselle.

Uusi vuosi aloitetaan Reinon kanssa Egyptin matkalla. Ihan on pakko tämä matkalle meno julkistaa, koska ollaan ensimmäistä kertaa lähdössä ns. etelän lomalle yhdessä. Eikä sitä olla erikseenkään hyvin montaa kertaa matkusteltu. Lähinnä meidän yhteiset matkat on olleet kotimaassa. Eikä ole huonoja matkoja olleetkaan, viime kesän Kuhmon ja Taipalsaaren reissu on positiivisesti mielessä.
Tältä Egyptin matkalta ei ole mitään ennakko odotuksia. Kohteessa harrastetaan paljon sukeltamista, mietittiinkin, että mitenkähän onnistuisi meiltä, jäädäänkö rasvaprosentin huomioon ottaen pinnalle kellumaan ? :)

Toivon vuodesta 2013 oikein hyvää vuotta. Uudenvuoden lupauksia en tee, mutta tietysti pyrkimystä parempaan.

Kaurilan kylälle ja kyläläisille toivon oikein hyvää ja toimeliasta (kuten aina) uutta vuotta. Samoin Tohmajärven kuntalaisille Hyvää ja yksimielistä uutta vuotta. Toivon, että yksissä tuumin päättäjät hoitaisivat kunnan asioita ja käyttäisivät voimavarat yhteiseen hyvään. Harmittaa vaan, että ainainen virkamisten mollaaminen jatkuu... Nythän on kaikki Riikosen syytä, muistan miten ennen se "syntipukki" oli Korpelainen, mutta onhan se joku oltava, jos ei muuhun kyetä...(oli pakko komentoida) 

Ystäville, sukulaisille ja työkavereille, oikein hyvää vuotta 2013. Te olette tärkeitä!
Samoin teille blogini lukijoille hyvää uutta vuotta.

torstai 29. marraskuuta 2012

Marraskuu lumen huntu....

Tain näin ainakin mainittiin kansakoulun lukukirjan vuodenajat runossa. Huomenna sitä onkin lunta vihdoin luvassa. Mitenkähän se nyt tuntuukin siltä, että oikestaan, ihan sama? Siis tuleeko sitä lunta tai ei.
 Lumetonta talvea en muista ja kaikki talvethan nuo on kevään tuoneet olivat sitten mitä olivat.
Ehkä tämä kyynisyyteni johtuu noista ikävistä selkävaivoista, jotka rajoittavat monta asiaa. Yksi niistä on tietysti tuo kävelylenkkien tekeminen. Oli sitten lunta tai jäätä.
Olenkin sitten opetellut sellaiseksi "tupapuuhastelijaksi". Hyvin onnistuu sekin. Uunin lämmitys, jotain ruokaa väsään, netissä roikun ja tv.tä kattelen. Ihan siinä päivä iltaan vierähtää. Keskipäivän vanhasta kotimaisesta elokuvasta myöhä illan BB.hen , kaikki menee.

Tietysti piristystä tuo pikkujoulut, niitä olisikin aika monena iltana, kaikkiin en jaksa osallistua, mutta aika monet kuitenkin. Voi sitte vertailla, mitkä oli hauskimmat ja missä parhaimmat tarjottavat.
Jouluostoksille en aijo kauppoja mennä kiertelemään, kun tämä "rajoitekkin" on. Mutta, kyllähän sitä jotain joulujuttuja pitää hankkia ja laittaa esille.
Ostin Värtsilän koulun hyväksi joulukaramelleja ja yksi laatikko on jo kohta huvennut. Hyvään tarkoitukseen menee. Ilolla sen koulun oppilaiden retkirahastoa tuen sen verran.
Tällaiset on kuulumiseni marraskuussa. Ehkä jotain iloisempaa ensi kuussa. Tietysti kirjoittelen tänne kaikkien luettavaksi joululahjani. (aijai,jai tulipa Reinolle, Mikolle ja Tuulille paineita :))

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Toppatakki

Talvivaatteet
Tänään kaivelin toppatakkia, hattua ja hanskaa esille. Luvassa talven tuntua. Sitten vielä tunti tulee lisää aikaa viikovaihteessa. Illat pimenee ja on lupa vaan olla nyhjöttää tuvan lämmössä.
Vaikka ei minun pitäisi nyhjöttää. Minulle on ohjelmoitu sellainen fysiojumppa selkäoireisiin, jos huolellisesti ohjeita noudatan ei muuta tarvitse tehdäkkään.
Kuntavaalit on viikonvaihteessa, äänestämässä ole jo käynyt, että jäljelle jää vain vaalivalvojaiset. Vaikka eiköhän tulokset ole hyvissä ajoin selvillä, sen jälkeen spekulointia jonkin aikaa. Enempää en ota asiaan kantaa.
Tänä iltana pakastin ensimmäisen satsin hirven lihaa. Olen iloinen että Reino on Ismon kanssa yhteisellä osuudella hirviporukassa, eikä tuo Laurakaan pahoillaan ollut.Ei sitä mahottomasti sitäkään.
 Kun tuvan uuni lämpiää pitää paisti pistää uuniin. Ehkä viikonlopuksi ja sitä Hasusen sikaa sekaan, nam. Isänpäivä lounas on varmasti tänä vuonna hirveä. Tiedoksi vaan nuorille sinne Savonlinnaan.

Nurkkalan toiminta pääsee pikkuhiljaa vauhtiin. Vihdoinkin on saatu palkkatuella palkattua henkilöitä töihin. Kaksi työskentelee terveyskeskuksen kahviossa ja kaksi on Nurkkalassa pesulassa ja kirpputoria pyörittämässä. Tietysti Eira ja tradenomi harjoittelija Jenni heidän lisäkseen paikalla.
Takkuista on alku ollut, prh.n rekisteröinti tökki, sen jälkeen talon lämmöt ym. Mutta kunta on nyt vuokrannut koko kiinteistön ja toiminta päässyt alkuun. Siellä myös ikäihmiset pitävät kerhoaan maanantaisin ja nuoret jatkaa Pysäkin tilossa sen "tuuletuksen" jälkeen. On hyvä, että tilat toimii.
Roolini tässä Nurkkalassa on hallituksen jäsen. Sitä, kun on sellanen yhteisöhöperö niin ......

Lauantaina sitten tulkaa ihmiset katsomaan Kaurilan kylätalolle esitystä Sotakesä 44. Mainoksia esityksestä on Uutisalasimessa ja www.kaurila.fi sivuilla.




perjantai 5. lokakuuta 2012

Lehti puusta variseepi.

Nyt voi sanoa, että on syksy. Sen verran keltaisen,ruskeaaa lehtisadetta ilmassa. Varsinkin sateettomat päivät on siedettäviä.
Paljon en ole viimeiseen viikkoon jaksanut ulkona nauttia säästä. Iski se syksy flunssa sitten ihan viimesen päälle. Pienetkin sisäaskareet pistää hien pintaan ja alkaa mahoton korskuminen. Kärsimättömänä odotan paranemista. On joutunut jumpat ja humpat väliin jättämään.

Mutta, on ollut aikaa seurata tv.n ja lehtien, netin, vaalikeskusteluja ja muutakin sen ympärillä olevia uutisia. Kuka sano, mitä sano, kuka lupas, mitä lupas. Kuka syytti, ketä syytti jne....
Kantaa en asiaan sen kummemin ota. Se vaan totean, että ällöttää ne ehdokkaat jotka lähtee pessimistisesti  omaan kampanjaansa. Ei tulisi mieleenkään äänestää ehdokasta, jonka vaali"valtti" on itkeä ja marista kaikesta. Ehdokkaana olo vaatii hyvää itsetuntoa, tulevaisuuden näkemyksiä, toivoa, valmistautumista kovaan työhön, järjen käyttöä eikä se lievä "kovapäisyyskään" ole pahasta.
Tsemppiä vaan kaikille ehdokkaille.

Olin eilen illalla tilaisuudessa missä ei muuten puhuttu vaaliasioista. Tohmajärven kirkossa Petri Laaksosen konsertissa. Oli niin kaunista kuultavaa. Oli myös ilo nähdä, että kirkkoon oli tullut paljon ihmisiä kuuntelemaan Petriä. Tunnelma oli kaunis ja herkkä. Onhan Petrin laulut koskettavia.
Samalla kävin myös isän haudalla. Siellä vielä kesäkukat olivat ihan kauniit. Lämmöllä isääni ajattelin. Tulee se lapsuus mieleen ja ne ajat joilloin ei näitä vaivoja ja kolotuksia tunnettu :)

Tässä veli Tuomon ottama kuva lapsuuden kodin pihapiiristä. On muuten hieno syyskuva.




lauantai 15. syyskuuta 2012

Bogi aiheet



Blogit  ja sen kirjoittaminen, ylläpitäminen on  yleistä.  Monella ystävällä, tuttavalla ja sukulaisella onkin oma bloginsa.
Lähes kaikilla on jokin teema kirjoittamiseen. On rakentamista, sisustamista, liikuntaa, kuntoilua, ruuanlaittoa, käsitöitä, politiikka jne. On hienoa lukea ja seurata niitä, miten ihmiset ovat innostuneita harrastuksestaan ja varsinkin pitkäjänteisiä.
Tämäpä se onkin meikäläisen ongelma, ettei ole sellaista intohimoista harrastusta tai elämän täyttävää asiaa josta voisi oman bloginsa tehdä.
Kuntoilu, urheilu on niin fiilispohjalla joten siitä ei kannata blogia pitämään. Olisi kyllä hienoa että se tulisi intohimokseni ja tänne tereenipäiväkirjaa kirjoittelisin kaikkien iloksi. Olisiko??
Entäs käsityöt? Siitä en saisi edes otsikkoa aikaiseksi. Leivonta ja ruuan laitto olisi tietysti muutaman  tekstin arvoista, mutta kun sitä vielä työkseenkin tekee niin harvaan jää ne harrastus kerrat.
Sisustaminen… olenhan mie yrittänyt kauniita kuvia facebookkiin laitella meidän keskeneräiseltä terassilta (maalaamatta) tai jotain kyhäelmiäni. Minun sisustamista on se kun vaihdan järjestystä näillä kirpputorilta, sukulaisilta, saaduilta huonekaluillani. Aina muokkaamisen jälkeen olen tyytyväinen. Harmi vaan kun on noita kaijuttimia viritelty kattoon niin tv hallitsee tätä järjestystä tuvassa.
Politiikka on kyllä mielenkiintoista,  Mutta, kun ei aina kaikkea  ymmärrä ja mielipiteetkin vähän heiluu välillä, ei rohkene ihan mitään politiikan puntaria alkaa kirjoittamaan.
Jälkiviisas kyllä olisi helppo olla. Ja siihen törmääkin usein eri kirjoituksissa. Nyt varsinkin kun on tulossa muutoksia kotikunnan sosiaali- ja terveyspalveluissa .  Jos takkuilua on tulossa palveluiden järjestämisessä niin voihan sitä sitten ilmaista mielipiteensä ensi vuoden alussa, ”oisitte tehneet silleen ja silleen”.
Mielenkiintoa antaa myös syksyn kuntavaalit jo ihan valtakunnankin tasolla. Se, että miten äänestetään välillä kehäkolmosen sisäpuoli- muu Suomi. Miten aktiivisesti ihmiset lähtevät uurnille? Onko luovuttamisen meininkiä kun puhutaan kovasti kuntaliitoksista, suurkunnista?
Miten Tohmajärvellä ollaan saatu ehdokkaita mukaan ? Millainen valtuusto saadaan seuraavalle 4 vuodelle, vai onko 4 vuotta enää kunta itsenäisenä?
Se ainakin taitaa olla lähes varmaa, että tuleva valtuusto ei aloita vaalikauttaan lakkauttamalla kouluja.  Vähissä on muutenkin kunnan palvelut mitä voisi supistaa tai lakkauttaa. Uskon että kirjasto säilyy, samoin lukio , musiikkiopisto paikkoja vielä liikenee Tohmajärveläisille nuorilla ja että liikuntahallille ainakin ”lätkällä” sisälle pääsee. Eiköhän ne viemärilinjatkin tehdä loppuun asti suunnitellusti.
Järjestöasiat on tietysti yksi harrastus. Ilmoitankin nyt että 28.9 perjantaina tulkaa ihmiset Kaivolle ruishutulle ja muuten turisemaan. Kahvio toimii, leivonnaisia ym. myytävänä ja ”huru-ukot” musisoi. Kaurilassa sitten järjestetään ulkoilupäivää lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina. Siitä tuonempana. 




maanantai 20. elokuuta 2012


Mihin aika katoaa?

Ihmeellistä miten aika katoaa vuorokauden aikana. Joka vuosi  se vaan ”valuu” jonnekkin. Päivän aikana saa tehdyksi vaan entistä vähemmän asioita. Kymmenen vuotta sitten sain vuorokaudessa aikaan paljon, paljon enemmän asioita.
Teidän todellisuuden, ei aika katoa, vaan toimintani, liikehdintäni on hidastunut. Olen tullut armollisemmaksi itselleni.  Mitä sitä pää kolmantena jalkana juoksemaan.  Paljon mukavampi on ottaa asiat rauhallisemmin ja välillä nautiskella. Sitä en tietenkään myönnä, että vanhenisin.
Vuosia tuli kyllä lisää ja uudelle vuosikymmenellekkin siirryin. Sitähän tietysti piti juhlistaa sukulaisten ja ystävien kesken. Huh, olipa se mukavaa. Elikkä juhlista päätellen seuraavat kymmenen vuotta menee hymyssä suin ilakoiden. Kiitos vaan vieraille ja tietysti mahtaville improtenteille ohjelmasta.
Tänä aamuna ilmoittauduin sitten kansalaisopiston liikunta ryhmään. Sitä en vielä takaa tuleeko mentyä, mutta se ilmoittautuminen oli jo jonkinlainen haaste. Kuitenkin selviydyin. Se tapahtuu verkossa sellaisella  HelleWi ohjelmalla. Kyllähän se onnistuu kaikilla heillä jotka tottuneesti käyttävät nettiä, mutta entäs muilla joille tämä ei ole vielä tutuksi tullut? Mutta, onneksi on vielä vaihtoehto soittaa k.opiston toimistoon tai käydä paikanpäällä.
Tänä syksynä on tulossa sitten kuntavaalit. Puoluejärjestöt eivät ole vielä julkaisseet ohjelmiaan tulevalle valtuustokaudelle, ainakaan Tohmajärvellä. Luulen, että vaikea on mitään ”mammona” lupauksia tehdä mutta uskoisin, että jokaisella on tavoitteena, että kunnassa pidetään kiinni peruspalveluista. Muutenhan on täältä karisseet jo kaikki valtion palvelut. Toivottavasti mahdollisimman paljon kuntalaisia lähtee ehdokkaaksi. Ja ovat kiinnostuneita asioista.  Kun ehdokkaat on selvillä voi niitä ”toiveita” esittää ja taas vastavuoroisesti kuulla mitä on heillä mielessä.
Tässä mietin mitä olisi asioita joita toivoisin päättäjiltä? Tärkein olisi varmasti yksimielisyyttä, tai ainakin sitä että asioista osaisivat neuvotella ja pohtia rakentavasti. Toisena asiana tulee mieleen,  että huollettaisiin ja hoidettaisiin olemassa olevat kunnan kiinteistöt ja yleisilme. Se, että kuka ja millä rahalla se tehdään on tietysti toinen asia. Kunnassa on suuri työttömyysaste ja perustettu Nurkkala yhdistys on sitä varten että tilanne helpottuisi, mutta sen perustamis asioissa on vielä paljon takkuilua, prh.n taholta, joten saa nähdä voiko montaa henkilöä työllistää. Olisi tärkeää koota ne kolmannet sektorit yhteen kunnan palvelutoimintojen kanssa. Siitä asiasta vaan puhutaan yleisesti , mutta puutteellisesti sen eteen on tehty toimia.
Kokoamalla kaikki vähänkin toimivat yhdistykset ja tietysti herätellen ne ”nukkuvatkin” yhteen ja miettien jonkinlaisena ideariihenä mitä heillä on antaa omalla toiminnallaan kunnan palveluihin samalla virkistää omaa yhdistystä.  Kuinka voisivat työllistää pitkäaikaistyöttömän helpottamaan yhdistyksen työtehtäviä, kiinteistön huoltoja, kyläyhdistyksille niitä avustajia ym.  Tämä on helppo idea näin kirjoitettuna, mutta sen toteuttaminen olisi nyt akuutti.  Moni ihminen saisi työtä ja taas elävöittäisi kunnan elämää. Sitä olen tässä miettiny,t että mikä tai kuka on se taho tai ihminen joka alkaa tämän asian eteen tehdä aloitetta ja konkreettisia toimia?
Tässäpä tälle aamulle pohdintoja. Itse en lähtenyt vaaliehdokkaaksi , riittää yksi meidän perheestä ja eikä ole ”pitkämatka” evästyksiin. Vaikka joskus tuntuu, että menee ”kuuroille korville ” J