torstai 16. syyskuuta 2010

Voita vai margariiniä?

Nyt sitten kumotaan rasvatietous suomalaisilta. Se pitääkin voita syödä ja täysmaitoa juoda. Välttää kevyt tuotteita ja suosia luomua.
Katsoin eilen a-talk ohjelmaa ja nyt sitten kauppalistaa tehdessä mietin, että mitä sitä leivän päälle? Ai, niin eihän sitä leipää enää syödäkkään. Hiilihydraatteja pitää välttää varsinkin niitä huonoja, nopeita, vaaleita. Ruisleipää jos ostaa ei ole montaa sorttia kaupassa mikä on 100% ruisleipää. Ruispaloissakin vain sana "ruis" on ruista.
Ovat tutkijat, lääkärit professorit kaikki varmasti jollain lailla oikeassa. Eikös se sikakin ole syötetty jauholla ja perunalla potraan kuntoon? Kyllä ainakin meikäläisen ruokavaliossa iso osa on sitä "valkoista". Kun aina tulee leivottua, niin on kukkosta, pullaa, sämpylää jne. Ruokaa pitää saada täyttäväksi niin isolla kattilalla perunaa, liha suurustetaan jauhoilla kastikkeeksi jne. Sitten vielä se että on nuo annoskoot päässeet vähän lipsahtamaan liian suuriksi. Kun teen kolmelle hengelle esim. ruokaa, olisi lapsuus aikaan kodissani syönyt sillä jauhelihapaketilla 8-10 henkinen perhe. Mutta, sielläkin sillä jauho,rasvasuuruksella jatkettiin kastiketta, että kaikille riittää.
Yritän nyt tehdä "ihmiskokeen" olen aloittanut välttää tai kokonaan olla syömättä noita huonoja hiilihydraatteja, kevyt tuotteita. Yksi päivä on takana. Ei ollu ihan helppoa. Ei siksi, että olisi mieli tehnyt vaan se mielikuvituksen puute, että mitä sitä syö.
Sekin vielä, että se ruoka pyöri koko ajan ajatukissa. Mietti, suunnitteli, maisteli, kuulosteli. Elikkä eilinen päivä oli yhtä syömistä. Kuitenkin pystyin välttämään sitä valkoista ja sokeria. Tästä alkaa taas uusi päivä kokeiluani. Otan kokeiluni, päivä kerrallaan.
Vaaka ei muuten näyttänyt miinussuuntaa vielä yhden päivän jälkeen, hih.

3 kommenttia:

  1. Hyvä Pirkko :) Mie oon kans kokeillut olla ilman hiilareita ja mulle ei sopinut ! Jalat kramppas ihan hirveesti vaikka söin magnesiumia. Musta oli ihanaa aloittaa aamu pekonilla ja leipäjuustolla kera kananmunien :)Pudotin tuolloin painoa 8kg 7 viikossa, jotka tuli tuplaten takaisin :) Tsemppiä sulle !

    Mervi

    VastaaPoista
  2. Mie oon ollut enemmän ja vähemmän vähähiilihydraattisella ruoalla noin kolme viikkoa. Maha on rauhallisempi kuin ennen ja paino on pudonnut 2-3 kg. Tosin se ei miussa vielä näy. :) Ruoka on paljon parempaa kuin ennen. Teen esim. kukkakaalimuussia, juuresmuussia porkkanasta, lantusta, kyssäkaalista ja nauriista, sitten olen tehnyt lihalle lisuketta valkokaalista pannulla, uunijuureksia ym. Ruoanlaittoon menee enemmän aikaa kuin ennen, mutta onpahan hyvää. Perunaa olen syönyt välillä vähän, mutta riisit ja makaronit eivät maistu miun suussa enää miltään. Tein "lasagnenkin" kesäkurpitsasta. Aamuisin syön paistettuja munia tai turkkilaista jugurttia marjoilla ja siemenillä. Ainut ongelma on ollut se, että haluaisin jotain kahvileipää, mutta en ole keksinyt, mitä tekisin. Tein tosin raakasuklaata itse ja olen syönyt välillä 85% Lindthin suklaata. Jos keksit jonkun hyvän leipomusreseptin, niin vinkkaa miullekin. Satu

    VastaaPoista
  3. Mie päätin lisätä voin käyttöä kun tuo näkökin on alkanut niin kovasti huonontua. Tarkoitan näkökyky ja kai maar tuo ulkonäkökin. Laitoin äidin puuroonkin yli kahden vuoden jälkeen taas oikean voisilmän oivariinin tilalle. Minä olen jo muutaman vuoden keittänyt riisin asemasta ohraryynejä ja hyvää on. Kaalipataankin laitan ohraryynejä enkä riisiä. Kai sitä vois kokeilla kukkosiinkin? Tuija

    VastaaPoista