lauantai 15. toukokuuta 2010

Ah` lämmintä!

Aivan ihana herätä aurinkoiseen aamuun ja niin auringon saamaan energiaan. Nautittuani sen mahla lasillisen ja vähän murkinaa on tästä lähdettävä kukkapenkkiin. En ole mikään multasormi, mutta on niin jännittävää katsella mitä sieltä penkistä nousee talven jälkeen. Miten on perennat talvehtineet ja mitkä on myyrät käyneet järsimässä. Odotteleehan se siemenpussi kassi ja perunasäkkikin maan lämpiämistä. Kun maa on luomuviljelyssä ei ole kiirettä kylvöllä, olisi maltettava se ensimmäinen rikaruohokasvusto odottaa ja muokattava. Sitten vasta kylvettävä.
Odotan myös miespuolista henkilöä (Mikko tämä on siule) lapion varteen vartiksi tänään. Olisi uutta kukkapenkkiä laitettava. Sitten naapurin perennoita katselemaan, että mitä voisi vaihdella.
Eilen tapasin kaverit jotka ovat lintubongareita. Kuulin mukavia ja mielenkiintoisia heidän havointojaan. Täytyypä itekkin mielenkiinnolla näitä pihapiirin lintuja bongailla. Aikasimpina vuosina on meillä pesinyt paljon pääskysiä piharakennusten räystäiden alla. Mutta, nyt koko ajan vähenevät, ehkä johtuu siitä kun ei ole enää eläimiä pihapiirissä. Eikä niitä taida tullakkaan, vaikka kovasti suunnittelin. Ei saanut Reinolta oikein myötämielisyyttä hankkeeseen.
Nyt tästä viettämään tarmokasta vapaapäivää.
Ps. Niina, miten terassin rakennus edistyy?

1 kommentti:

  1. haha XD! Hyvinhän se, pohjat alkaa olla valmiina, nyt lautaa pintaan ni sitte vaan auringonottoon =)
    T:niina

    VastaaPoista