torstai 29. marraskuuta 2012

Marraskuu lumen huntu....

Tain näin ainakin mainittiin kansakoulun lukukirjan vuodenajat runossa. Huomenna sitä onkin lunta vihdoin luvassa. Mitenkähän se nyt tuntuukin siltä, että oikestaan, ihan sama? Siis tuleeko sitä lunta tai ei.
 Lumetonta talvea en muista ja kaikki talvethan nuo on kevään tuoneet olivat sitten mitä olivat.
Ehkä tämä kyynisyyteni johtuu noista ikävistä selkävaivoista, jotka rajoittavat monta asiaa. Yksi niistä on tietysti tuo kävelylenkkien tekeminen. Oli sitten lunta tai jäätä.
Olenkin sitten opetellut sellaiseksi "tupapuuhastelijaksi". Hyvin onnistuu sekin. Uunin lämmitys, jotain ruokaa väsään, netissä roikun ja tv.tä kattelen. Ihan siinä päivä iltaan vierähtää. Keskipäivän vanhasta kotimaisesta elokuvasta myöhä illan BB.hen , kaikki menee.

Tietysti piristystä tuo pikkujoulut, niitä olisikin aika monena iltana, kaikkiin en jaksa osallistua, mutta aika monet kuitenkin. Voi sitte vertailla, mitkä oli hauskimmat ja missä parhaimmat tarjottavat.
Jouluostoksille en aijo kauppoja mennä kiertelemään, kun tämä "rajoitekkin" on. Mutta, kyllähän sitä jotain joulujuttuja pitää hankkia ja laittaa esille.
Ostin Värtsilän koulun hyväksi joulukaramelleja ja yksi laatikko on jo kohta huvennut. Hyvään tarkoitukseen menee. Ilolla sen koulun oppilaiden retkirahastoa tuen sen verran.
Tällaiset on kuulumiseni marraskuussa. Ehkä jotain iloisempaa ensi kuussa. Tietysti kirjoittelen tänne kaikkien luettavaksi joululahjani. (aijai,jai tulipa Reinolle, Mikolle ja Tuulille paineita :))

1 kommentti:

  1. Moi Pirkko!
    Näin se marraskuu mennä hurahti kuin varkain .
    Nyt tuntuu että tämä vuosi mebnee lopuun oikein vauhdilla.
    Joulu lähestyy ja paineet kasvaa,jos ei muuten oo paineita.
    En ole aikonut lahjoja ostella,meillä on tapana että annetaan vain jotain pientä,ei aikaihmisille .
    Lapsille annetaan rahana,saavat hankkia itse sitten mieleistään .
    Olen jo tehny kaikki jouluaterian laatikot ,vain imelletty perunalaatikko on tekemätä.
    Kohta meen sytyttämään kynttilät ulos ja rupean koristelemaan pipareita,tein isoja ,ne aina koristelen .
    Lauantaina menen Lainaa saattelemaan ,Koistisen Sirkan ,Penttisen Ullan ja kaiman ,eli Anna-Liisan kans.
    Kaurilan kylätalolla on muistelot,saa nähdä mitä mie siellä sanon tai sanonko mitään.Ahdistivat miut sanojaksi.
    Olihan Laina oma persoona,mitenhän Eija nyt täyttää sen ajan mikä meni Lainaa hoivatessa?
    Vai on siun selkä huonona,eikö kuntoutuksesta ollu apuu,onko siula sairaslomaa vielä miten ?
    MIe odotan lunta että pääsen hiihtämään ,oon lenkkeilly muuten .
    Menen kahdeksi viikoksi keikalle,viikko kotipihassa ja toinen Erkkilässä ,alkaa 10.12.
    Sitten onkin joulu ja uusi vuosi,mie alan jo kevättä odottamaan .
    Kyllä se on ikävä kun on kipeä,kyllä se rajoittaa paljon elämää,mutta hyvä jos pääsee liikkeelle kuitenkin.
    Avantoon meinattiin tänä iltana mennä,Eila eijaksa lähteä,mutta odotan Arjan ilmoitusta.
    Toivon sinulle paranemista ja hyvää loppukuuta,adventin odotusta,sehän on jo ovella.
    Terveisin Anki

    VastaaPoista