perjantai 17. joulukuuta 2010

Joulu tulla jollottaa...

Ihan taitaa itsestään Joulu tulla. Ilman mitään suurempia suunnitelmia tai sitä paljon puhuttua joulustressiä. Onhan se vaan ihan normaali viikonlopun pituinenkin.
Ajatukset on jo Joulun jälkeisessä ajassa täysin. Uusi työpaikka pitää huolen siitä.
Kinkkukin on vielä hankkimatta, toivotaan että muistan ostaa, ettei tarvii  sitten aatonaattona jäistä kinkkua uuninpäällä sulattaa pikana ennen paistamista.
Minulla jäi joulukortit laittamatta. Ei tapahdu usein, mutta nyt kävi näin. Oli kaikenlaista muuta mietittävää ja vähän jännitettävääkin tässä kotona.
Joululahjojakaan en ole hankkinut kuin yhden ja vielä kun yhden hankin on elämäni tärkeimmät ihmiset muistettu. Kävin yhtenä päivänä Joensuussa IsossaMyyssä ja huh, ei enää...
Parasta joululahjaa on tässä kotona kinkkua nakerrella ja vähän muitakin joulun herkkuja maistaa. Kirjastossa kun muistaa käydä ja tv.stäkin tulee varmaan joku hyvä elokuva. 
Uudelle tulevalle vuodelle toivon terveyttä, ahkeruutta ja että lähimmäisten kanssa pärjäilee. Sitä samaa toivon teillekkin lukijat.
Hyvää Joulua ja vuotta 2011!

3 kommenttia:

  1. Ihanaa Pirkko,sinun realistisella asenteella on käyttöä ,ois monen ihmisen luettava tämä blogisi ajatuksen kanssa.Kyllä sitä niin paljon turhaa hössötystä,tuhlataan rahaa ihan turhaa.Mitä nyt tarviisi sinne ja tänne.Eikö nyt vielä aikuisten ihmistenkin pidä keksiä lahjoja .Jos tietää jonkun tarvitsevan jotain minkä voisit antaa ,se puolustaa paikkansa ,mutta en ymmärrä tätä roinan määrää lapsillakaan.Ei sovita enää huoneeseen kun niin paljon on leluja .Leikkiikö new niillä,tuskin Mie haluun tuon ja tuon ,se on lapsilla ,mutta jos niitäkin oikein opastais että ,ajateleettä tarviitko sinä sen vai haluatko vain ,taitais jäädä moni roju ostamatta.Sitten onkin seuraava kohde viedä kirpparille mmyyntiin .Nehän vois antaa sinne missä tarvitaan ,eli vähempiosaisille .Ei kaikista tarvi saada rahaa takaisin .On niin itsekkäitä ihmisiä ,mie en anna mitään kellekkään ,ennen vien roskikseen ,sanoi yksi eukko tuolla työpisteessä.On se muuttunu maailma ,ei ainakaan hyvään suuntaan.Hyvä että Reke on päässy kotiin ja toipuminen on alkanu .Toivotan teille rauhakllista joulua ,hyvää uutta vuotta ja onnea ja voimia uuteen työhösi .Terveisiä Rekelle,myös Sepolta .

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anki!
    Muistui mieleen siun huonekalujen lahjoitus. Olen monesti miettinyt, että kumpa moni muukin osaisi jakaa omastaan.
    Pirkko

    VastaaPoista
  3. Moi Pirkko!

    Asiat tärkeysjärjestykseen, siitä se lähtee!

    Oikein hyvää joulua ja tulevaa vuotta 2011 sinulle ja perheellesi<3

    VastaaPoista