perjantai 12. marraskuuta 2010

Marraskuu..

Jostain olen lukenut lauseen, marraskuu kutsuu ihmistä sisäistymään. Mitä se sitten tarkoittaneen. Minusta se sisäistyminen ei ole kuukaudesta kiinni. Enkä nyt äkkiseltään omalta kohdaltani voi sanoa, mihin asiaan pitäisi sisäistyä juuri nyt marraskuussa.
Ehkä, sisäistyminen uuteen työpaikkaani on tällä hetkellä menossa. Mutta, kun asioita tulee eteen hoidettavaksi ja mietittäväksi siinä niinkuin itsestään sisäistyy.
Tuleva työpaikkani on Kiteellä, Mehiläisen hoitokodin keittiössä. Mervi ja minä ollaan siellä "kodin sydämminä"ateria puolella. Kovasti innolla odotan hoivakodin avautumista ja että pääsee uussissa tiloissa työskentelmään. Näin vuodenvaide tuo uutta työkuvioihin.
Omalla kohdallani vuoden aikana saan monta kertaa ns. "uuden elämän". Monesti kuulee ystävien ja tuttavien sanovan, että nyt alkaa uusi elämä. Itsekkin olen sanonut ja samalla tehnyt hyviä päätöksiä "uudelle elämälle". Yleisesti ne on ollet, terveellisiä elämän tapoja, ystävällistä käytöstä, ahkeruutta ym. Mutta, merkittävin "uusi elämä" on kuitenkin kohdallani, kun syöpäkontrolleista selviää "puhtain paperein" seuraavaan konrolliin. Se on juhlan paikka. Muutaman kerran vuoteen on jännitystä odotellessa kontorilla, kuvauksia, verikokeita ym. Vaikka näitä on ollut jo muutaman vuoden. Ei sitä koskaan osaa olla jännittämättä. Mutta, se helpotuksen tunne kun "elämä jatkuu" on asia mitä ei osaa kertoa muilla.
Nyt taas saadulla "uudella elämällä" aloitan valmistautua uuteen työtehtävään ja tietysti Joulun odotukseen.

2 kommenttia:

  1. tuttu tunne tuo uusi elämä. Minulla tarkastukset on vielä edes/miten nyt alkaa tuo odotus tuntua jo mahanpohjassa. Silloin kun tarkastukset olivat 3-4kk välein ei ehtinyt jännittää. Nyt on eka puoli vuotta ja meinasin jo pyytää aiemmaksi. No töissä on ollut niin paljon turhaa stressiä että luulee jo vaikka mitä.
    IHANAA kun sinulla on kaikki hyvin ja vielä uusi mukava työ. t Merja

    VastaaPoista
  2. Onnee Pirkko siule uuvven työpaikan ja sen sairautes selättämisen johosta! Jokkaisesta terveestä päivästä kannattaa olla kiitollinen---.

    Hyvvee joulun alusaikoo siule PIrkko<3

    VastaaPoista