lauantai 12. helmikuuta 2011

Ystävänpäivä

Ensi viikolla vietetään ystävänpäivää. Siis, oikein vietetään. Montako vuotta tätä päivää on oikein viettämällä vietetty Suomessa. En muista että, montakaan tai monta kymentä ainakaan. Minua henkilökohtaisesti vähän ällöttää koko päivän viettäminen.
Jokainen päivä on ystävänpäivä. Tietysti onhan niitäkin päiviä joskus, että ihan oman napansa ympärillä pyörii. Onneksi ei montaa vuodessa. Itse ainakin tunnen niin, että jokaisen vuoden päivänä minulla on aikaa tai ainakin ajatusta ystäville.
Ystävänpäivästä hyötyvät tietysti kaupat, varsinkin kukkakaupat, postit, teleoperaattorit jne... Tai eihän sitä enää kortteja ihmiset jaksa postissa laittaa, liian suuri vaiva. Eikähän enää viestejä kannata naputella tai laittaa ystäviltä tulleita runonpätkiä eteenpäin kännykällä. Paljon helpommalla pääsee kun päivittää facebookin "seinää"  Hyvää Ystävänpäivää kaikille. Siinähän se menee helposti monelle sadalle ystävälle, toivotukset.(heh)
Se miten muistaa ystäviä täytyy tulla ihan luonnostaan. Eikä sitä mielestäni pidä kutsua erikseen muistamiseksi. Minulle ystävät on sitä, että jaan heidän kanssaan asioita. Iloja ja suruja. He ovat aina elämässäni, eikä missään reservissä odottamassa, että kun on se hetki tai päivä jolloin on aikaa heille. Minulle ystävät on olleet elämässäni niin suuressa arvossa, että ei tosikaan. On ollut hetkiä, että omat ilot ja surut on  jakamalla heidän  kanssaan helpottaneet tai sitten tuntuneet aidoilta. Oi, työ miun ystävät, olette niin tärkeitä miule.
Enkä mie nyt mitenkään vastusta sitä ystävänpäivän viettoakaan, vaikka alussa tuossa sanoin ällööväni. Tietysti pitää muistaa ystäviä lahjoin ja kortein, syödä vaaleanpunaisia leivoksia jne.... Mutta, jos työ miun rakkaat ystävät jostain syystä, ette miulta lahjaa tai kukkakimppua juuri tänä päivänä saa. Nii se ei tarkoita, ettei oltaisi ystäviä.
 Naistenpäivä on sitten asia erikseen... :) Vai mitä, kaikki naiset?

4 kommenttia:

  1. Juuri näin ystävä rakas =) Jos ystävyytemme merkitsisi vain yhtenä päivänä vuodessa lähetettyä korttia, vähiinpä menisi. Onneksi näin ei ole, vaan soitellaan "joku päivä" (= joka päivä), eletään pieniä ja suuria iloja ja suruja yhdessä, saamme voimaa toisiltamme ja ystävyydestämme. Mutta onhan ystävänpäivä yksi päivä lisää kiittää ystäviä olemassa olostaan ja nauttia jotain vaaleanpunaista ja hyvää.
    -saila-

    VastaaPoista
  2. ...juuri näin...
    pirkko

    VastaaPoista
  3. Kyllä sinä Pirkko olet kiva ,näin se menee että joka päivä saamme kiittä ystävistä.Ei niitä ystäviä tarvitse olla joka mutkassa ,tai ne eivät ole oikeita jos on muka paljon .tuttavat tulevat ja menevät,tosi ystävät pysyvät.Matkan varrella on paljon jo ihmisiä kulkenut ,miulakii,monet on jääneet vähemmälle yhteyden pidolle ,vaan aidot ystävät ovat pysyneet matkassa mukana:Ystävyys säilyy ,ei sitä tarvi ihan jatkuvasti hieroa neniä,muta kun nähdään ,ollaan kuin ois oltu aina lähekkäin.Kyllä juhlia saa ,mutta kyllä tuo kaupallisuus on ihan tunkenu joka paikkaan .Amerikoista tulee kaikenlaista hapatusta .Sitä syyllistetään ihmisiä,jos et osta kukkia ja sitä sun tätä.
    Ystävä päivä on joka päivä .MIe laitoin 13 korttia ja jokaiseen kirjoitin jotain omatekoista,sellaisille sukulaisille joita nään harvakseltaan.Siinä meni sitten jo merkkipäivän viettäjillekkin ,eihä kaikilla ole vielä tätä veisbookkiakaan ,ei tosin vielä kännykkää mihin saavat viestin ,Eikä kaikki osaa lukea sieltä,esim,anoppi.Helmi on yksi ihanin ystävä elämäni varrelta,hän on pyyteetön ,muistaa ja se on sitten ihan vain kortti ,se ei tarvi olla mitään sen enempää.En voi kehua itseäni että muistaisin kaikkia ,mutta iltarukouksessa siunaan kaikki tuntemani ystävät.Kellekkään en toivo pahaa ,oli se sitten kuka tahansa.Paistoin tänään perunakukkosia ja annoin naapurille lämpimäiset ,sanoin että se on ystävänpäivä kukat siinä paperipussissa.Kyllä isäntä oli yhtä hymyä ja iloa .Lapsiperhe,ovat varmasti iloisia ,ainakin on tykänneet aina kun olen vieny leipomiani lämpimäisiä.Enkä vie sen takia että saisin vastalahjaksi muuta kuin iloisen mielen ,toiselle ja itselle.Kun asuttiin rajassa ja leivoin ,vein aina Svanberin perheelle lämpimäiset ,kyllä MIrja oli iloinen.Eihän naapuri ole mikään huonosti voiva perhe ,mutta iloisia ovat kun näämme ja ollaan tekemisissä lastenkin kautta ,ovat sosiaalisia ja kivoja .Mutta näillä terveisillä juhlitaan viikonvaihdetta .Iloa teille,hyvää vointia Rekelle ja ystävänpäivään edelleen .Anki

    VastaaPoista
  4. Sitä yst. päivää toivottelen, vaikka sie ällöttii sitä t. Aili-mummo<3

    VastaaPoista