tiistai 2. huhtikuuta 2013

Päivä kerrallaan

Olen yrittänyt opettaa itseäni elämään, päivä kerrallaan.
Ajatukset, huolet ja suunnitelmat, kun on aina seuraavassa päivässä, viikossa, vuodenajassa, vuodessa.
Aivot ottaa paljon isompaa "kierrosta" mihin keho pystyy, heh.
Tätä opettelua teen kävelylenkillä ollessa. Yritän keskittyä siihen hetkeen, ajattelematta mitään muuta, varsinkaan mitään stressaavia asioita. Ei muuten ole helppoa, mutta kyllä siihen oppii.
Tekemällä havaintoja luonnosta, kuuntelemalla lintujen ja metsän ääniä, katselemalla eläinten jälkiä hangella on oiva tapa siihen.
Kokeilin kerran olla sellainen trendikäs lenkkeilijä, laitoin korvanapit korviin ja puhelimen kautta jotain ilmaista musiikkia kuulumaan. Sitten vaan odottelin, että tuolla Muskon tiellä ajaisi jokunen autoilija ja katselisi, että kylläpä se Pirkko sitten niin menevän näköisenä hölkyttelee.
Mutta, ei se ollu miun juttu. Ehkä musiikista saa jonkinlaisen rytmin siihen liikkumiseen, mutta ei siinä kyllä yhtään "pää" lepää.
Metsäpoluilta kun lumet sulaa ja pääsee näitä Kaurilan vaaroja lenkkeilemään on tietysti hyvä laittaa joku pattereilla toimiva radio reppuun soimaan karhujen pelokkeeksi.
Vaikkei miun ongelmat olekkaan niin valtavan isoja, niin pystyy sitä sterssaamaan halutessaan pienistäkin asioista. Vaikkapa jo ensi kesän itikoista. 

On tietysti tärkeää monessa asiassa miettiä tulevaa ja tulevaisuutta. Nyt on mm. Suomen hallitus miettinyt, tehnyt päätöksiä ja suunnitelmia miten hoidetaan maan asioita tasapuolisesti ja kaikkia palvelevasti. Miten kansantalous pidetään aisoissa jne.
En muuten ole jaksanut seurata, vai onko niin etten ole pysyny mukana. Kypros, sote, kuntauudistus, osinkoverotus jne. en jaksa paneutua. Vaikka eipä kai se päätöksentekoa paljon muuttaisi.

Kunnan tulevaisuutta mietin ihan sillä, että on huolestuttavaa jos täältä todella alkaa kaikki palvelut kadota jonnekkin, ei muuta ole kuin pankin avainlukulista minkä avulla asioidaan. Vai onko sitä avainlukulistaakaan, kun taitaa pankkikin mennä???
Se että, monet palvelut on  kadonneet jo Tohmajärveltä on mietittävä jotain uutta.
Monet hankkeet ja projektit pähkäävät miten saadaan pysäytettyä tuota rajaliikenteen ihmisvirtaa. Ei ole mikään hokkuspokkus temppu. Tarvitaan niitä riskinottaja yrittäjiä tähän rajan pintaa.
Tärkeintä kuitenkin on se, että aloitettaisiin siitä positiivisesta ja kannustavasta asenteesta. Jos, me ajateltaisiin, että tämä rajan läheisyys ja tässä liikkuva ihmismäärä on  mahdollisuus.
Harmittavaa vaan, kun usein kuulen sen, "ei tähän mittään kannata, Joensuuhun ne ajjaa". Tai jos joku on yritystä suunnittelemassa tai tekemässä, niin valmiiksi jo ollaan kannattamattomaksi teilattu.

Nyt sitten positiivisella ja kehittävällä asenteella huomiseen!

(no niin, huomiseen ne ajatukset karkaa ja siihen muurikkapannuun )





2 kommenttia:

  1. Huomasin tässä shoppaillessa että asut Tohmajärvellä, olenkin koittanut etsiä tohmajärveläisiä blogiini ja kenties ystäviksi, olen nimittäin itse tohmajärveltä lähtenyt tänne kauas,2kk ikäisestä 17 vuotiaaseen asti asuin vanhempieni ja sisarusteni kanssa tohmajärvellä,koulut kävin asemalla ja kemiessä,asuimme uudessä-värtsilässä,tohmiksen asemalla ja oravaarassa,töissä olin siellä kotiapulaisena ja taimitarhalla onkamossa ennen maailmalle lähtöä, joka kesä käymme ajelemassa ja muistelemassa menneitä,mieskin on siellä vaikuttanut muutamat vuodet, sydän on aina siellä sillä sielläelin parhaimmat nuoruus vuodet, täällä turussa on tullut asuttua jo liki 40 vuotta,mutta haaveena on paluumuutto takaisin juurille kunhan eläke päivät koittaa.Olisi kiva kuulla kuulumisia tohmikselta,omasi tai minun blogiini.(Nimipäivä muuten meillä on samana päivänä)t.pirjo

    VastaaPoista
  2. Huomasin että lukijanasi on muitakin tohmikselaisia.

    VastaaPoista