lauantai 21. huhtikuuta 2012

Rapaa

Rapaa, rapaa ja rapaa, kaikkialla. On ikävää asua näiden sorateiden  varsilla varsinkin syksyisin ja keväisin. Autot on kattoa myöten ravassa ja tuntuu, että sitä on kaikkialla, hampaidenkin välissä. Onneksi se on vain pieni varjopuoli kesän tulossa.
Mie olen asettanut "mittareita" ympärilleni lumien sulamisessa. Navetan katolta, kun kaikki lumet on tippuneet tai haihtuneet, ollaan jo voiton puolella. Laituri kun näkyvissä rannalla, on jo hyvä merkki, että voi alkaa avantoa tehdä.  Uskoisin, että viikon päästä ollaan jo kesän tulemisessa pitkällä, on jo kummasti rakentamisen "tölömyt" näkyvissä ja pihamaatyöt alkaa mieltä stressata.

Onkohan muuten stressiä näillä Tohmajärven politikoilla ja kunnan virkamiehillä, kun alkaa työstäminen sosiaali-ja terveyspalveluiden tuottaminen oman kunnan "hommana"? Puolivuotta aikaa uusi organisaatio saada pystyyn. Varmasti on toteutettava asia, mikäli ollaan yksituumaisia ja on kaikilla sama pyrkimys. Saada kunnassa asukkaille hyvää hoitoa ja huolenpitoa tarvittaessa edullisesti.
 Täältä sivustahan olisi helppo neuvoja ja ohjeita antaa. Varmasti niitä ko.henkilöt kuulevatkin. Yleensä se neuvo, ohje tai mielipidä koskee jotain yksittäistä asiaa, kokonaisuuksien näkeminen on kai sitä osaamista. (vai miten se oli).
Minulla on oikein hyvä ja lämmin kokemus Tohmajärvellä olevan hoivaosaston hoidosta ja huolenpidosta äskeisen isän saattoidon osalta. Kiitos vaan osaaville hoitajille.

Tänään on sitten päivä jolloin vanhoja muistellaan, ei kuitenkaan tikulla silmään. Kokoonnutaan entisiä ja tietysti vieläkin Riikolalaisia ent. kansakoululle katselemaan valokuvia. Kuvia joita edesmennyt Toimi Karttunen on ahkerasti ottanut 50-70 luvulla. Porukalla etsitään tuttuja kuvista, muistellaan kylän persoonia, nähdään miten on kylä muuttunut, vai onko ennallaan. Kovasti odotan tätä tapahtumaa ja kun kokoonnutaan joukko Riikolalaisia yhteen.
Tässä turinaa tältä sunnuntai aamulta. Kirjoitusvirheitä tulee, joista Mikko miulle huomauttikin, harvoin vaan tulee tätä tekstiä tarkastettuu ja korjattuu, ei muuten kouluaineitakaan tullu.

2 kommenttia: