torstai 3. lokakuuta 2013



Valoa pimeyteen

Valo jota nyt tarvitsee tähän pimeään aikaan on ihan konkreettinen sähkö- ja kynttilänvalo. Sähkövalo auttaa toimintaan pimeällä ja kynttilävalo antaa taas tunnelmaa. Joten lyhdyt olen ripustanut kuisteilla ja Tokmannin tarjouserät öljykynttilöitä on hankittu. Reke laittelikin led lamppuja korillisen, että ulkovaloja raaskii pitää päällä. 

Mihinkään kansalaisopiston ryhmään en ilmoittautunut, ai niin yhteen kyllä, mutta siitä sitten myöhemmin. Se ryhmä ei ole vielä aloittanut kokoontumistaan. Monena syksynä innokkaana aloitin aina, milloin mitäkin humppaa tai jumppaa, siinä ne sitten vaan unohtuivat jouluun mennessä. Sellainen harrastaminen sopii minulle missä ei ole tiettyjä päiviä ja kelloaikoja. 
Yksi harrastus on ollutkin tämän  maailman menon seuraaminen esim . netistä, lehdistä, tv.stä, kirjoista, radiosta…. Siihen kyllä saa aikaa menemään. Ystävä antaa minulle aika-ajoin luettavaksi aikakausilehtiä, hänelle niitä tulee ja varsinkin äidilleen. Siinä saa sitten monta iltaa kulumaan ja ”uutiset” siellä on tosi tosi tarpeellisia. Joskus tuntuu että, tietoa ja tietämystä tulee ihan liikaa. Vai onko niin, ettei pysty enää käsittelemään tai suodattamaan kaikkia maailman uutisia. Varsinkaan tämän kotimaan uutisointi, Aueria, natsitervehdyksiä, Kataista jne… ei jaksa. Ihan tarpeeksi on seurata näitä paikkakuntien uutisia. Niitä onkin mukava seurata. Myös on mielenkiintoista, että kunnanjohtaja ja Tohmajärven kunta on facebookissa ja näin kunnan asiatkin tulevat lähemmäksi kuntalaisia. Joskus jopa valtuuston ja hallituksen kokouksista luottamushenkilöt päivittävät tuntojaan. Kohtahan mennään siihen  että ,päätöksiä voisi tehdäkkin sosiaalisenmedian kautta, pääsisi suurempi joukko mukaan osallistumaan ja tuomaan esille mielipiteensä. Uskoisin, että sieltä somen kautta voi kunnan profiiliin kertoa ideoita ja epäkohtia tms.

Nyt on vähän kantaa minunkin otettava kunnan asioihin tavallisena kuntalaisena ja ihmetellä konsultin ottamista, ei sitä että hänet palkataan, mutta tämä ajankohta. Mietin, että jos nyt tehdään budjetti ensivuodelle ja sitten konsultin esitys valmistuisi vasta ensivuoden puolella. Niin miten budjetti laaditaan? Onko se 400 000 euroa jo siihen budjettiin ”kirjattu” ja sen konsulti sieltä jälkikäteen karsii , vai? En tiijä mie mutta ehkä asia selviää vielä, kun vaan maltan.:)
 
Nyt viikonlopun suunnitelmissa on kota-aterian valmistaminen  Sosnovyi Borista tuleville kunnan vieraille. Sunnuntaina sitten mennään ystävien kassa tutustumaan Silkkipartion Taidevaellukseen Rääkkylään.  Tiedossa oikein mukavaa tekemistä.