torstai 10. maaliskuuta 2011

Maaliskuu

Maaliskuu kohta puolessa välin ja ikkunasta ei näy kuin nietokset. Taitaa nekin tänään vaan kasvaa, vai liekkö entisen lumen "surmaksi".
Kovasti lupailin suksille nousevani tänä talvena, mutta se on vaan jääny. Paljon on hyviä selityksiä, ei löydy monoja, eikä taida niitä suksiakaan, pakkasta tai sitten ladut tukossa, tuulee, tai ei oo aikaa. Mutta, enpä moisesta ota sterssiä. Muuten kyllä olen löytänyt mukavan harrastuksen työpäivän päätteeksi. Käyn uida polskuttelemassa. Se on ihan hauskaa.
Nyt olen jo mielenkiinnolla alkanut seurata eduskuntavaaleja. Vastaillut vaalikoneisiin (ehdokas selvillä) ja lueskellut ehdokkaiden ajatuksia. Asioita joiden takana ovat ja joissa näkevät parannuksia ja muutoksia. Huhtikuussa sitten kansalaiset uurnilla valitsee uudet kansanedustajat. Näinhän se on, että äänestämällä voit vaikuttaa, myös sanonta, äänestämällä voit valittaa, pitää paikkansa. Monen tutun olen kuullut sanovan, että kyllähän sitä pitää käydä äänestämässä, voi sitten myös valittaa asioista. . Omalta ehdokkaalta odotan, tärkeimpänä asiana sitä että myö täällä maaseudulla voidaan asua ja saadaan tasapuoliset peruspalvelut, esim, mitä pääkaupunki seudulla. Sitten, muita palveluita, esim. harrastepalvelut ei voidakkaan yltää samalle tasolle.  Viihdyn kuitenkin täällä maaseudulla, vaikkei sitä musiikkitaloa olekkaan lähitienoilla. Kun, tässä alan miettiä, mitä asioita minulla täällä ei ole, mitä jossain kaupungeissa on, ei muuten tule mieleen. Ja pääseehän sinne kaupunkiin. Tietysti pitkien välimatkojen vuoksi auton käyttö on välttämätöntä. Auton pito kyllä rasittaa lomakkoa.Vaakassa on kuitenkin niin paljon muita hyviä asioita mitä minulla on ja mitä ei olisi asusessani esim. pääkaupunkiseudulla.
Mutta, en nyt suuremmin käy tässä politikoimaan, sen jätän osaavimmille henkilöillle. Eikä miusta olisikaan politiikassa mukana olijaksi. En jaksa sellaista ajojahtia. Oleelliset asiat unohtuu ihmeellisten vänkyttämisten ja jahtaamisten alle. Arvostan maltillista politikointia. Asiat asioina ja keskustelevina. Henkilöt ovat tekemässä asioita yhteiseksi hyväksi eikä toisten "kiusalla". Mikä valitettavasti monesti tulee mieleen.
Asiaa