torstai 30. syyskuuta 2010

Kurkku kipeänä aamuun ankeaan...

Vaikka kuinka vitamiinilisiä olen popsinut, se yllätti sittenkin. Siis, tämä syysflunssa. Vai liekkö laivan ilmastointi saanut sen aikaan?
Riikan risteilyllä oli leppoisa meiniki, ja tapasi mukavia ihmisiä. Kaupunki näytti parhaanpuolensa, olihan mahtava sää ja hyvin opastettu kiertoajelu. Toivottavasti ei jäänyt viimeiseksi Riikan vierailuksi.
On täällä meilläkin nyt ruska upeimmillaan. Vaikken ole nyt flunssan takia paljon jaksanu ulkona olla, eikä nyt uskalla metsässä paljon yksin "samoillakkaan". Onhan näitä karhu havannointeja ihan joka puolen. Meilläkin oli  liikuskellu navetan takaa. Onneksi yhdessä ainoassa omenapuussa ei ole niin runsaasti omenoita, että olisi kiinostanu ikkunan alle tulla. Voin vain kuvitella, että kenellä on karhu omassa puutarhassa vähän hirvittää jo omalla pihallakin liikkuminen. Karhu kuuluu suomalaiseen luontoo, mutta ei pihapiiriin ja vielä välttelisi ihmisiä.
Tänä viikonvaihteena ei karhut uskalla tulla lähimainkaan Ellilän ympäristöä. Rantasaunalla iso kylpytynnöri lämpiää ja lähes 30 Hellin hoitajaa saunoo ja lilluu lämpimässä  paljussa. Luulenpa, että niin paljon lähtee puheensorinaa ja ääntä ettei karhut tule kurkkimaan, tai mistäs sen tietää jos mielenkiinnosta :).
Mie yritän flunssan rippeet jättää Isonsyvä lampeen kastautumalla. Saas nähä kuinka käy.

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Riikaan

Olen lähdössä viikonloppuna Keskustan risteilylle Riikaan, Reken ja ystävien kanssa. Kovasti odotan matkaa. Onhan se mukavaa arjesta irrottautua ja nähdä omaa kylää etemmäksi.
Se vaan, kun täältä meiltä asti lähtee risteilemään, on jo lähes päivän matkustanut kunnes on Helsingin satamassa. Sitten, kun laivalla "tankkaa" buffeepöydästä vatsan täyteen, niin kylläpä hytti vetää puoleensa.
Tämä risteily poikkeaa näistä normi Tallinan risteilyistä sillä, että laiva keikuttelee 14 tuntia Riikaan. Maissa oloon  on aikaa n.6 tuntia, olemme varanneet opastetun kiertoajelun ja tutustumisen vanhaan kaupunkiin.
Onhan erilaista myös se, että laiva on täynnä keskustalaisia. (tai aikovia;)). Ohjelmaa on järjestetty laivalle, on seminaareja, paneeleja, eduskuntavaali ehdokkaita esittäytymässä, karaoke kilpailua ym. ym. En usko, että jaksan seminaareissa istua, mutta se että tapaa ihmisia ja varmasti tuttuja vuosien takaa. Olin aktiiviisempi politiikan suhteen keskustanuorten aikaan. Osallistuin valtakunnallisiin ja piirin tapahtumiin aktiivisesti. Myös toimittiin täällä omassa osastossa ja Keski-Karjalaisten kanssa aktiivisesti. Niiltä ajoilta varmasti tapaa ihmisiä tällä risteilyllä.

Nyt tässä on alettava vaatekaappeja katsella, mitä sitä laittaa matkalaukkuun. Pitäsköhän sitä joku bilehile vaate sitä yökerhoa varten?
Elikkä aatteellinen viikonvaihde tulossa.


torstai 16. syyskuuta 2010

Voita vai margariiniä?

Nyt sitten kumotaan rasvatietous suomalaisilta. Se pitääkin voita syödä ja täysmaitoa juoda. Välttää kevyt tuotteita ja suosia luomua.
Katsoin eilen a-talk ohjelmaa ja nyt sitten kauppalistaa tehdessä mietin, että mitä sitä leivän päälle? Ai, niin eihän sitä leipää enää syödäkkään. Hiilihydraatteja pitää välttää varsinkin niitä huonoja, nopeita, vaaleita. Ruisleipää jos ostaa ei ole montaa sorttia kaupassa mikä on 100% ruisleipää. Ruispaloissakin vain sana "ruis" on ruista.
Ovat tutkijat, lääkärit professorit kaikki varmasti jollain lailla oikeassa. Eikös se sikakin ole syötetty jauholla ja perunalla potraan kuntoon? Kyllä ainakin meikäläisen ruokavaliossa iso osa on sitä "valkoista". Kun aina tulee leivottua, niin on kukkosta, pullaa, sämpylää jne. Ruokaa pitää saada täyttäväksi niin isolla kattilalla perunaa, liha suurustetaan jauhoilla kastikkeeksi jne. Sitten vielä se että on nuo annoskoot päässeet vähän lipsahtamaan liian suuriksi. Kun teen kolmelle hengelle esim. ruokaa, olisi lapsuus aikaan kodissani syönyt sillä jauhelihapaketilla 8-10 henkinen perhe. Mutta, sielläkin sillä jauho,rasvasuuruksella jatkettiin kastiketta, että kaikille riittää.
Yritän nyt tehdä "ihmiskokeen" olen aloittanut välttää tai kokonaan olla syömättä noita huonoja hiilihydraatteja, kevyt tuotteita. Yksi päivä on takana. Ei ollu ihan helppoa. Ei siksi, että olisi mieli tehnyt vaan se mielikuvituksen puute, että mitä sitä syö.
Sekin vielä, että se ruoka pyöri koko ajan ajatukissa. Mietti, suunnitteli, maisteli, kuulosteli. Elikkä eilinen päivä oli yhtä syömistä. Kuitenkin pystyin välttämään sitä valkoista ja sokeria. Tästä alkaa taas uusi päivä kokeiluani. Otan kokeiluni, päivä kerrallaan.
Vaaka ei muuten näyttänyt miinussuuntaa vielä yhden päivän jälkeen, hih.