torstai 17. joulukuuta 2009

Kiitos!

Joulu tulossa ja vuosi 2009 päättymässä. Olen kiitollinen vuodesta monelle, monelle asialle. Ensimmäisenä tulee, kiitos siitä, että olen saanut olla terveenä tämän vuoden. Hieman olen oppinut elämään ns. päivä kerrallaan.
Kiitos, tulee perheelle. Ilman suurempia "kuohauksia" on tämä vuosi menny.  Yli puolet vuodesta saatiin asua nuorison kanssa yhdessä ja se oli antoisaa, kiitos Mikolle, Otolle ja Jennille. Kiitos myös vanhemmilleni, velipojille, yhessä monta ongelmaa selvitetty äidin ja isän asioiden hoidossa.
Kiitos myös ystävilleni, olette aarteeni. Se on kyllä näkyny myös puhelinlaskussakin, mutta mitäs siitä :). Sailan kanssa soiteltu, "joskus" heh. Eijat, Marita, Tarja, Saikku, Ulla kiitos tästä vuodesta. Olette olleet niin monesti hetkessä, ilossa ja joskus murheessakin.
Kiitos myös kyläläisille ja varsinkin Marketalle. Hienoja hetkiä ollaan saatu touhuta, suunnitella ja juhlia yhdessä. Kiitos myös Kaivolaisille, heidän kanssaan on taaplattu taas yksi vuosi eteenpäin.
Suuret kiitokset myös Ellilän asiakkaille. Loistava vuosi ja varsinkin kesä takana.
Kaikille Oikein Rauhaisaa Joulua ja Hyvää UuttaVuotta!

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Pimeys

On menossa tämä vuoden pimein aika. Sitähän kestää sitten siihen saakka kunnos lumi tulee maahan. Toiveissahan  on, kun katselin maaseuduntulevaisuuden pitkää sääennustetta, niin ensiviikon tiistaina näyttäs pakastuvan. Toivoen luntakin saadaan.
Olen tänä syksynä noudattanut ohjeita miten pimeyttä vastaan "taistellaan". Olen ahkerasti popsinut D vitamiini tabletteja ja myös sitä omegaa. Annostukset olen  ottanut reippaanlaiset. Asiantuntijathan kirjoittelevat, että Suomessa suositukset ovat liian alhaiset. Sitten olen luopunut vain "kynttilän valossa" olemisesta. Elikkä valoja paljon. Siihen on syynä myös sekin, että näkö on iän myötä heikentenyt. Energian säästöä ainakaan valojen käytössä ei tarvii  säästää näin pimeän aikaan. Myös asenteen muokkaaminen on yksi konsteistani. Pyrin etten voivottelisi, että onpa pimeetä, voi kun on harmaata jne.
Näillä pikku konsteilla olen kyllä "selviytynyt" ihan kohtalaisesti. En tunne mitään erityistä syys väsymystä tms. Olen etsinyt niitä hyviä puolia tälle vuoden ajalle. Eipähän pölyt ja pesemättömät ikkunat näy (jäi pesu syksyllä kesken :) ). Autoa ei tarvii johdon päässä pitää aamuisin. Sähkölämmityksessä on säästänyt. Ja mikä hauskinta, meillä voi kattilaan noutaa tuoreet perunat pellosta. Mitä niitä nyt olisi kellariin laittanut, kun parhaiten maassa säilyvät.
Että, tämmöistä tänä aamuna klo. 6.07

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Tahdonvoimaa

Kaksi sanaa, tahdonvoimaa, mutta vaikeita noudattaa meikäläisellä. Ystäväni, ystävä oli puolisostaan maininnut mahtipontisesti, hänellä on tahdon voimaa. Sellaista minä ihailen. Mistähän saisi itselleen? Nähtävästi se ei tipahda mistään, sitä ei ole annettu syntymälahjana, eikä sitä kukaan voi minulle antaa. Sen on tultava itsestäni. Mutta missähän se meikäläisellä piileskelee???
Nyt tarvitsisin, tahdonvoimaa oman itseni hyvinvoinnin huolehtimisessa (olipas hienosti kirjoitettu). Tarkottaa sii ihan yksinkertaisia asioita. Liiku, syö oikein, nauti oikea annostus hyvää kultuuria, hoida kotia, pidä perheestä huolta (sitä kyllä teen tahdonvoimasta riippumatta), tapaa ihmisiä, älä kasaa asioita jne... mitä kaikkee sitä onkaan. Mutta mitenkä se tuo sohva ja kaikenmualiman roskasarjat tv.stä hyvän ruuan kera vaan vetää puoleensa?
Tulevalla viikolla lähden naapurin Sussun kanssa Tanhuvaraan hyvinvointi "päiville". Siellä varmasit osaa näistä asioista koulutetaan. Tästä kolmen päivän sessiosta odotan saavani itselleni sitä tahdon voimaa edes hitusen. Odottavaisin mielin tulevaan viikkoon.
ps. kirjoitetaankohan, tahdonvoimaa yhteen?

torstai 15. lokakuuta 2009

Onnea Tikkala, vierellä kulkee Kaurila

Näinhän se on että, pienessä kunnassa on huvit ja tekemiset itse keksittävä, toteutteva ja vielä osallistuttava, Näin saa tekemistä, virikettä, kuttuuria ja kaikenlaista sisältöä vapaa-aikaan.
Onnittelen Tikkalaa vuodenkylä tittelistä, oikeaan osoitteeseen meni. Ilolla seuraan kylän tohinoita. Mielellään osallistunkin mihin mahdollista. Taitaa kyllä olla osallistumiset jääneet Kassalla käynteihin. Mutta siellä on mukavvoo aina ollu.
Kaurila on meidän kylä ja siitä olen ylpeä ja täällä viihdyn, olenhan jo yli puolet elämästäni asunut täällä. Vaikka kotikylä Riikola on myös aivan uskomaton kylä ja siellä on ne ihanat lapsuus muistot ja nykyisin sielläkin sattuu ja tapahtuu, on Kaurila se miun kotikylä.
Kun aikoinani  -80 luvulla muutin Kaurilaan olin mukana kylätoiminnassa heti (kuinkas sattuikaan ;)). On kylätoiminta nyt 2000 luvulla virkistynty ihan mahottomasti. Siitä tietysti kuuluu kiitos tälle eu.lle. Vaikkakin kuinka eu.hun menoa parjataan, on se monta hyvää asiaakin tuonu. Projektit ja hankkeet kuulosti alussa vähän kummallisilta ja aivan liian monimutkaisilta maalaisjärkeen. Mutta nyt kuitenkin leeder (arkikielellä liiteri raha) avustuksella lähti kyllällä toiminta nousuun. Vanhasta koulusta kunnostettiin mahtava pytinki kylään ja tuen saamiseksi lähti kylätoiminta viriämään. Marketta on se meidän luotsaaja kylällä ja meininkiä on tullu.
Innolla odotan tätä Joulun alus aikaa. On niin paljon kylällä taas tapahtumia tulossa. Rennosti muistellaan kesän hulinoita ja talkooväen kanssa rentoutumismis iltaa vietetään. Sitten kyläradoita toimitellaan marraskuussa ja pikkujoulua ym. Kovasti tykkään tästä toiminnasta.
Mutta vielä kerran Onnittelut Tikkalaan. Mitenkähän olisi jos jonkinlaista raideliikennettä suunniteltasi välille Kaurila - Tikkala? Oliskohan kannatusta?
.

keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Tarviiko karhuja pelätä?

Harvase päivä kuulee jonkun kyläläisen kertovan nähneen karhun jäljet siellä, tai täällä. Osa nähnyt ihan livenäkin. Niitä on parittain kuljeskellut,  emä poikasten kanssa jne. En ole tähän saakka pelännyt karhuja metsässä liikuessa. Ajattelen, että kyllä miun kävelystä ja liikumisesta sen verran ääntä lähtee, töminää ja huohotusta, että karhut karkuun pötkivät.
Nyt kyllä olen alkanut arkailemaan. Eilen kiertelin metsäpolkua iltakävelyllä ja kyllä oli vähän pelokas olo, jos siihen nallen körilääseen törmää. Mietin, että miten pitäisi käyttäytyä? Luulempa vaan, että perääntyminen takaperin kävelynä, rauhallisesti unohtuisi. Elikkä lähtisi pötkimään takaisin kotia kohti minkä kintuista pääsisi. Siispä laulelin kävellessäni, se on niin pahalta kuulostavaa, että kyllä karhut ei tule lähimain. Siinä laulussa oli kuitenkin häiriötekijää siell kauniille ruskalle, kuulakkaalle säälle metsässä. Pilata nyt kaunis luonto ja sää laulullaan. Varsinkin kun en muista oikein laulunsanoja mistään, se oli sekamelskaa joululauluista, virsiin.
On kyllä harmittavaa, jos liikkuminen luonnossa, marjastaminen kärsii karhupelosta. Karhuillakin on kyllä oikeus elää Suomen luonnossa, mutta ei tietysti mielellään meidän kylillä, heh. Onko niitä vaan nyt niin paljon, että liikkuvat sitten paljon pihapiirien lähistöillä? Ei kyllä tunnu normaalilta jos ajan autolla Kemien taajamaan ja lähden sitä pururataa kiertämään iltalenkillä luottaen, ettei siellä valaistulla polulla muiden lenkkeilijöiden joukossa törmää karhuun. Täytyy vaan jatkaa sillä laulelo linjalla ja kierrellä näitä Kaurilan vaaroja. Lauantaina lähdetään sitten sauvvakävelylle ihan kylänvoimalla. Mikko opettaa tekniikkaa ja karhut tuskin tulee lähimain. Millos ne karhut sinne talvipesäänsä sitten nukahtavat?

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Harrastan keihäänheittoa.

Moni on varmasti kouluaikaan ja myöhemminkin täyttänyt niitä ystäväkirjoja luokkatovereiltaan ja kavereiltaan. Siinä kyseltiin lempiruokaa, -musiikkia, miksi isona, harrastuksia ym. Harrastukset oli yleensä , lukeminen ja musiikin kuuntelu tai jotain.
Mie ihailen ihmisiä, joilla on jokin intohimoinen harrastus, olen jopa ollut kateelllinenkin heille. Itse olen aina pähkäilly, mikähän on se asia mitä harrastan? Onko se lukeminen (ei kyllä viiti paljastaa, että en mitään asiapitoista lue), onko se musiikki, no enhän mie kuuntele kun Pohjois-Karjalan radiota. Nyt tässä oikein yksi päivä mietin mihin se aika on menny, kun ei mukamas ole mitään tiettyä harrastustakaan ollu. Sitten lamppu sytty! Miehän olen harrastanut keihäänheittoa jo kaksikymmentä vuotta. Aluksi se oli aika vähäistä, muutamia hassuja päiviä silloin tällöin. Sitten harrastuskerrat alko lisääntymään ja sen jälkeen se vei sydämmen mukanaan.
Vähän erilainen harjoitusohjelma on kuitenkin kuin esim. Pitkämäellä tai Rädyllä aikoinaan. Mutta paljolti samaa kuitenkin. Monia ajettuja kilometrejä, paljon hikisiä vaatteita, runsaasti ruokaa.Tukkoisten lihasten paluttamista ja positiivisen ajattelun herättelyä. Monia hetkiä auringonpaisteessa urheilukenttien laidalla myös sateessakin värjötellen. Useitä hotelli yöpymisiä, asuntovaunussa, teltassakin. On takana isompia ja pienenpiä kisoja. Oppinut tuntemaan keihäänheittäjiä, heidän valmentajiaan ja perheitään. Tullut paljon uusia ystäviä. Useita harjoitusleirejä ja jopa ulkomaan leirejä. Elikkä lähes kaikki mitä keihäänheittoon kuuluu. Tämä harrastus on antanut todella paljon sisältöä elämään ja sellaista tiimihenkä koko meidän perheelle. On kokenut niitä ilon hetkiä onnistumisista ja myös ollut niitä pettymyksiäkin, mutta niitä ei ole jääty pitkäksi aikaa suremaan.
Tekniikan osalta on vähän puutteita. Sen kyllä tiedän mitä kannattaa varata kilpailumatkalle mukaan, esim. sadetakki, villapaita ja vähän evästä. Reipasta mieltä ja taskurahaa kisamakkaroihin. Myös minne kolkkaan kannattaa sijoittua kentän laidalle. Huom. laidalle. Siispä olen ollut se keihäskisojen, leirien ja harjoitusten seuraaja ja kannustaja ja se on lähes yhtä, kun olisin keihäänheittäjä. Joten voin aivan hyvin sanoa harrastukseni olevan keihäänheitto. Tätä harrastusta voin kyllä sanoa ihan intohimoksi. Toivottavasti harrastus viellä jatkuu.

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Pirkko kirjoittaa: Viikko 38

Pirkko kirjoittaa: Viikko 38

Viikko 38

Maanantai aamu alkaa kalenteriin katsomalla ja aikatauluja sovittamalla. Ettäkö, olisin jokin tärkeä ja kiireinen henkilö, johtavassa asemassa oleva, bisnes ihminen tai jotain muuta, en lainkaan. Mutta, ihan tällaisella tavallisella ihmiselläkin tuo kalenteri täyttyy ja kiirettä pukkaa. Mistään yhteiskunnllisesti, poliittisesti tai muuten maata mullistavista asioista, menoista ei ole kysymys. Mutta, ihan mukavaista ja  leppoisista menoista ja tehtävistä, jos nyt ei hammaslääkäriä siihen lasketa.
Tänään päivän päätteeksi suunnitellaan Kaivolla (naisten voimavara yhdistys) tulevan perjantain markkinoita. Mentiin lupaamaan ruishuttua tarjottavaksi. Ajatus kuulosti oikein hyvälle, mutta nyt toteutus hirvittää. Ei se hutun keitto niin yksinkertaista olekkaan, että kuumaan veteen ruisjauhot heitetään ja vähän hämmennellään. Sitä aloitellaan edellisenä päivänä jo ja tarkkaa hommaa, ettei pala pohjaan, ei paakkuunnu, varmasti kypsää jne. Siinä se onkin nähtävää ja maistettavaa mitä perjantaina torilla tarjotaan. Tiistaiksi sitten, olen suunnitellut ikkunan pesua lyhyen työpäivän jälkeen. Se on niin tympeää ja vastenmielistä minusta, että täytyy ihan kalenteriin laittaa, että se tulee tehtyä, vaikk voihan se olla että jotain "kiireellisempää" pukkaa siksi iltapäiväksi.
Sitten, onkin ateriapalvelua kylätalolle, matkailuyrittäjien palaveria, kokousta ennen perjantaita ja niitä odotettuaja markkinoita. Jossain välissä pitäisi tehdä jotain sellaista mistä joku eurokin tilille ropsahtaisi. Näissä touhuissa tämänkin viikko varmasti leppoisasti vierähtää.   

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

9.9.2009

Tämän päivän päivämäärässä on numeroita 9. Radiossa sanottiin, että monelle tämä päivä on hääpäivä. Maistraatissa on ollut tungosta. Aloin miettiä omaa hääpäivää tai siis meidän Reken kanssa yhteistä, siis enhän yksin naimisiin menny. Se oli 3.4 (piti hetki miettiä oliko se sittenkin 4.3). Vuosi oli 1983. Elikkä 3.4.1983. Siinä ei toistunut mikään muu numero kuin 3. Elikkä ei ihmeemmin mieleen painuva päivä numeroiden suhteen. Mutta tietysti kyllä muuten. Kukapa se ei hääpäivään unohtaisi oli päivämäärä numerot mitkä tahansa. Vai oletteko kuulleet, että joku olisi unohtanut? :) Tässä samalla onnittelelen Kaurilan kylältä paria, joka on tänään mennyt naimisiin. Onnea heille, päivämäärä on helppo muistaa, varmasti muistavat päivän muutenkin. Kaunis päivä onkin.
Seuraava helposti muistettava päivä on sitten 10.10.2010. Sitä, kun on jo naimisissa niin ei se voi hääpäivä omalla kohdalla olla. Mutta, jotain merkittäväähän voisi sille päivälle vaikka järjestää. Voisihan se olla vaikka lapsen hääpäivä, lapsen syntymäpäivä se ei voi enää olla minun kohdalla.
Tässä olikon tälle päivälle vähän sellaista päiväilyä. Johtuneekohan tekstini siitä, että on muutaman särkylääkkeen hiprakassa selkäsäryn vuoksi.

maanantai 7. syyskuuta 2009

Aloitus päivä

Kun kesä on takana ja päivä lyhenee ja syksy saa. Se on monelle uuden alkua, myös miulle. Mielenkiinnolla luen kansalaisopiston opinto-ohjelmaa, mitähän haluaisi, mitähän aloittaisi.
Kiinnostavaa olisi nyt digikuvaus, kuntosali, joku kädentaito... Mutta, meikäläisen on tarkoin harkittava mitä sitä jaksaa sitten käydä enemmän kun sen kaksi kertaa. Olen todella lyhytjännitteinen. Toinen on se, että jokainen päivä on erilainen ja tulee niitä "työ" juttuja epäsäännöllisesti ja sovitut illat tai päivät peruuntuu.
Eilen illalla olin kuntosalilla. Lähinnä katselin kun hyvä kuntoiset naiset siellä puurtivat vehkeissä ja vempaimissa. Mutta toivon, että saan itseni sinne vähintään pari kertaa viikossa raahattua. Timo teki minullekki paperille ihan ohjelman. Keskiviikkona lähden sitä sitten koettamaan. Saa nähän pääseekö koko loppuviikkon vessan pytylle kivutta ;)
Tästä se nyt lähtee tämä blogini (onkohan tämmöinen sana kuinka kauan ollut voimassa?)
Mitähän asioita tässä sitten tulee kirjoitettua? Kannaottoa, mielipiteitä, jälkiviisauksia, ennustuksia... näitähän sitä yleensä näissä blogeissa on. Kohdallani luulen että tämä on ihan arkipäivistä, omasta arjestani ja toivottavasti tietysti juhlahetkiäkin.
Saa nähdä mitä tulevan pitää...
pirkko